MoMi – Mobiilisti Mikkelissä

Mobiilia oppimista kehittämässä

Ipad-ilta vanhemmille

3 kommenttia

Meidän luokalla oli vanhemmille tarjoiltu Ipad-ilta viime viikolla. Lähes kaikki perheet olivat läsnä, moni useamman hengen voimin, mikä oli varsin riemukasta. Oppilailla on siis jokaisella omassa, henkilökohtaisessa käytössään ipadit ja ne alkavat kulkea kotonakin heti kun saamme puuttuvat suojakuoret. Vanhemmilta on saatu kirjalliset sitoumukset laitteiden huolehtimisesta kotona ja niinpä oli aika tutustuttaa myös vanhemmat ipadien ihmeelliseen maailmaan.

Valmistelimme oppilaiden kanssa pari päivää QR-koodeihin perustuvaa rastirataa. Rastien sisällön tekivät oppilaat. Pohdimme etukäteen mitä olemme tehneet ja oppineet viimeisen parin viikon aikana sekä mitä haluamme esitellä vanhemmille. Pienissä ryhmissä oppilaat valitsivat itselleen mieluisat välineet ipadista ja tekivät lyhyet esittelyvideot työskentelystä. Videot ladattiin youtubeen luokan omalle kanavalle ja linkkeistä tehtiin QR-koodit. Koodit olivat seinällä rasteina, ja vanhempien kanssa oppilaat kiersivät katsomassa videot sekä ohjasivat vanhempiaan kokeilemaan ipadilla ihan konkreettisesti. Lisäksi illan aikana kävimme yhdessä läpi Apple-ID:n merkityksen ja luomisen, vanhemmilla on siis mahdollisuus ladata oppilaan ipadille ohjelmia omalla tunnuksellaan koulun appsien lisäksi. Loimme myös Dropbox-tilit halukkaille. Luokalla on oma, yhteinen Dropbox, jonne kaikki ipadit ovat tällä hetkellä liitettyinä, mutta annoin mahdollisuudeksi käyttää myös omaa tiliä, mikäli vanhemmat sen lapsen kanssa yhdessä luovat.

Ilta oli varsin toiminnallinen ja jokainen pääsi kokeilemaan ipadia, tutustumaan konkreettisesti. Koulun käytävillä väännettiin kirjoja, soitettiin bänditreeneissä, otettiin kuvia, tehtiin käsitekarttoja ja pelattiin Hugo Racea. Tärkeintä oli yhdessä tekeminen ja avoimuus kaikkia osallisia kohtaan, vanhemmat on tärkeä pitää mukana ja tietoisina, etenkin tehdään asioita vähän eri tavalla kuin aiemmin.

Kirjoittaja: Mari Muinonen

Luokanopettaja Rantakylän yhtenäiskoulussa

3 thoughts on “Ipad-ilta vanhemmille

  1. Tosi upeeta! Lasten äänestäkin kuulsi läpi, että motivaatio on kohdallaan.

  2. Loistavaa! Upeaa, että vanhemmat aktiivisesti mukana oppimisen polulla.

  3. Erinomaisen mainiota…

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s