MoMi – Mobiilisti Mikkelissä

Mobiilia oppimista kehittämässä

Uusi yritys – Matematiikan kokeen video-osio

1 kommentti

Säädimme vähän edellisen matematiikan kokeen videotehtävää. Oppilailla oli enemmän aikaa tehdä tehtävää ja lisäksi koetehtävä oli nyt muotona tuttu sekä apuna oli myös edellisenä päivänä annettu ennakkotehtävä kotiin.

Kiian ennakkotehtävä

Kiian hieno ennakkotehtävä

Ennakkotehtävä oli käsitekartan teko joko negatiivisista kokonaisluvuista tai yhtälöistä. Molempiin vaihtoehtoihin oli annettu tietyt käsitteet ja esimerkin avulla oli tehtävää vielä avattu. Apuna sai käyttää sisaruksia, vanhempia, nettiä, mitä tahansa. Ope hykerteli tyytyväisyydestä kun kuuli, että monessa perheessä oli käsitekarttaa tehty yhdessä. Aamulla oppilaat palauttivat ennakkotehtävän sähköpostiin ja saivat pareittain tehtävän koetehtävän eteensä.

Oton ja Ainon tekemä koetehtävä

Arviointi

Arviointi menossa

Katsoin videot läpi ja tein sen perusteella kyselylomakkeen arvioitavista kohdista Google-lomakkeelle. Lomakkeen jaoin oppilaille, ja katsoimme, video kerrallaan, kaikki videotehtävät läpi, jokainen arvioi omansa ja toisten videon lomakkeella anonyymisti. Lopuksi koostin arviot videoista ja osaamisesta oppilaille itselleen.

Oppilaiden tekemistä arvioinneista muutama nosto yhteenvedosta.

yhteenveto2

Open huomioita

Oppilaat osaavat selittää omaa ajatteluaan. Videoilla näkyi heidän käsityksensä koealueen asioista ja niiden soveltamisesta arkeen. Kaksi pareista esitti yhtälön ratkaisua jo ihan ratkaisemalla, olivat kehitelleen asiaa eteenpäin, huomanneet yhteyksiä ja käyttäneet ”kikkakolmosia”. Aiemmin peräänkuulutettua luovuuttakin löytyy ja ennen kaikkea yhteyksiä ”koulumatikan” ja elämän välillä. Väittäisin, että oppilaat ajattelevat🙂.

Linnean harjoitusvideo

Jäin miettimään sitä, kuinka paljon minulta jäisikään tietämättä oppilaiden pään sisällä tapahtuvista asioista, ellen olisi saanut tätä loistavaa materiaalia oppilaitteni osaamisesta. Ja sitähän se oli, osaamista. Kaikki osasivat.

Tänään vaihtui matikan kirja kevään versioon ja tuttu askartelu oli edessä

Kirjoittaja: Mari Muinonen

Luokanopettaja Rantakylän yhtenäiskoulussa

One thought on “Uusi yritys – Matematiikan kokeen video-osio

  1. Hillittömän hienot!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s